SIJOITA SUOMALAISEEN EKOLOGISEEN,
MUOVITTOMAAN JA TERVEELLISEEN HIRSIRAKENTAMISEEN

 

 

 

 

Liiketoimintamahdollisuudet
Kero Hirsitalot Oy on toimittanut kodin jo sadoille tyytyväisille asiakkaille. Kotimaan myynti on kasvussa, mikä on vasta alkua, sillä Kero Hirsitalot Oy:n tavoitteena on nousta viidessä vuodessa merkittäväksi kansainväliseksi hirsitalojen toimittajaksi. Se on tehnyt mittavan puitesopimuksen Ruotsissa LKAB:n kanssa 40-100 hirsitalon rakentamisesta Kiirunaan, Jällivaaran ja Malmbergin alueille. Lisäksi yritys on tehnyt sopimuksen Bolidenin kanssa 30 talon toimittamisesta. Sopimusten yhteisarvo on parhaimmillaan 15-30 miljoonaa euroa ja toimitukset Ruotsiin tulevat viemään Kero Hirsitalot Oy:n toiminnan voimakkaaseen kasvuun.
Kero Hirsitalot Oy on osallistunut yritysten kasvuohjelmaan Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolulla. Tuomaristo painotti valinnoissaan kasvupotentiaalia eli yrityksen kykyä, resursseja, tiimiä ja sen osaamista kasvusuunnitelman toteutumiseen,skaalautuvuutta, ansaintamallia sekä kasvuhalua. Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolku järjestetään osana Suomen suurinta yritysten kasvun sparrausohjelmaa, Kasvu Openia.

Osakeanti tukemaan kasvua
Tukeakseen kasvustrategiaansa Kero Hirsitalot Oy järjestää osakeannin ja tarjoaa loistavan sijoituskohteen, jonka peruspilareita ovat suomalaisuus, muovittomuus ja ekologisuus. Kasvun ja sijoitustuoton mahdollisuudet ovat loistavat ainutlaatuisen tuotteen, korkean osaamisen ja jo tehtyjen puitesopimusten pohjustamana. Lähde mukaan kasvuun! Ole tukemassa kasvuyrittäjyyttä Suomessa sekä hakemassa tuottoa sijoituksellesi uudenlaisella tavalla ekologisessa rakentamisessa sekä muovittoman maailman edistämisessä. Osakeannin varat suunnataan jatkuvan ja tasaisen kasvun varmistamiseen, myyntiverkoston kehittämiseen sekä vientiprojektien ylösajamiseen. Tavoitteena on toimittaa ensimmäiset puitesopimusten talot jo tämän vuoden kuluessa. Projektien toteuttaminen tehdään ympäristöystävällisesti ja pohjoismaista luontoa kunnioittaen. Hankkeissa tehdään yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa, joten Kero Hirsitalot Oy tuo hyvinvointia paitsi rakennusten muodossa, niin myös elinkeinoelämää piristäen. Jokaiselle asiakkaalle uuden talon toteutuminen tarkoittaa muovittomia, allergiavapaita ja ympäristöystävällisiä vuosia omassa kodissa – kaikki ominaisuuksia, joita kysytään ja arvostetaan koko ajan enemmän ekologisessa asumisessa.

muovitontalo ulkokuva2

muovitontalo ulkokuva

muovitontalo ulkokuva

muovitontalo ulkokuva

Jaossa on 10% yrityksen arvosta (2 500 kpl A-osakkeita), osakkeen hinta on 80€ / kpl. Kero Hirsitalot Oy on räätälöinyt viisi erilaista sijoituspakettia osakeannin yhteyteen tarjotakseen toimivan ja houkuttelevan sijoitusmahdollisuuden erityyppisille sijoittajille. Anti on voimassa vuoden 2018 loppuun saakka.


yli 80 €
• Kero Hirsitalot Oy:n omistaja (A-osake)


yli 2000 €
• Kero Hirsitalot Oy:n omistaja (A-osake)
• Kero Hirsitalot Oy:n ”omistaja” pikee-paita
• Perhelippu (2+2) kylpylä Kuusamon Tropiikkiin


yli 5000 €
• Kero Hirsitalot Oy:n omistaja (A-osake)
• Kero Hirsitalot Oy:n ”omistaja” pikee-paita
• 2000 € arvoinen lahjakortti Puustellin keittiökalusteisiin talotilauksen yhteydessä


yli 10 000 €
• Kero Hirsitalot Oy:n omistaja (A-osake)
• Kero Hirsitalot Oy:n ”omistaja” pikee-paita
• VIP-tapahtuma
• 4000 € arvoinen lahjakortti Puustellin keittiökalusteisiin talotilauksen yhteydessä


yli 20 000 € - Yritykset ja organisaatiot
• Kero Hirsitalot Oy:n omistaja (A-osake)
• Kero Hirsitalot Oy:n ”omistaja” pikee-paita, 10kpl
• VIP-tapahtuma
• 20% alennus Kero Hirsitalon tuotteista


Omistajana on mahdollista saada tilattavista taloista edullisemmat toimitushinnat.
Jos suunnittelee tai on jo toteuttamassa jotain kohdetta, esim. koulua, päiväkotia tai vanhustentaloja, voi
sijoittaa KEROon, tulla talotehtaan omistajaksi ja hankkia myöhemmin kohteiden rakennuksia omasta tehtaasta.
ALENNUS-EDUT TULEE KÄYTTÄÄ VUODEN 2019 LOPPUUN MENNESSÄ.

osakeantiesite

muovitontalo_osakeantiesite

 

EDUT SIJOITTAJALLE

TOIMINTA KASVAMASSA VOIMAKKAASTI LÄHIVUOSINA

YRITYKSEN LIIKETOIMINTA ON HELPPO YMMÄRTÄÄ

VOIMAKKAASTI KASVAVAT MARKKINAT MUOVITTOMILLE RAKENNUKSILLE

KESTÄVÄÄ SIJOITTAMISTA

 

muovitontalo sisakuva

muovitontalo sisakuva

muovitontalo sisakuva

muovitontalo sisakuva

KERO-ekohirsi -rakenne on täysin muoviton, höyrysuluton sekä pystyliimasaumaton

Rakenteen sydämenä ja eristeenä toimii Hunton Nativo-puukuitueriste, joka on taatusti hengittävä materiaali ja soveltuu myös allergisille. Kuidusta ei irtoa haitallista pölyä eikä eriste ärsytä asujaa tai rakentajaa talon pystytyksen aikana. Lämmöneristysominaisuuksiltaan puukuitu-eristeet ovat erinomaisia. Puurakenteinen talo sitoo myös hiiltä toimien näin pitkäikäisenä hiiilivarastona. Puinen omakotitalo sitoo puurakenteisiinsa noin 30 tonnia ilmasta peräisin olevaa hiilidioksidia. Se vastaa yhden keskivertoautoilijan 10 vuoden hiilidioksidipäästöjä. Parhaimmillaan hiili säilyy rakenteissa satoja vuosia. Jokainen Kero Hirsitalot Oy:n toteuttama rakennus kasvattaa pitkäikäistä hiilivarastoa pohjoismaissa parantaen täten maapallon hiilitasapainoa.

KERO-ekohirsi on suomalaista käsityötä

KERO-ekohirrestä rakennettaessa hirsien puukuitueriste ulottuu yhtenäisenä myös rakennuksen nurkkiin, joten myös talon nurkat pysyvät lämpiminä. Puukuitueristeen tiiviys estää seinän sisäiset ilmavirtaukset eikä erillistä höyrynsulkumuovia ja tuulensuojaa tarvita. KERO-ekohirsi on kevyt käsitellä ja kehikko on helppo pystyttää jopa käsin ilman koneita.

MIKSI SIJOITTAISIN?

Kestävää sijoittamista

Tukee pitkäikäisen hiilivaraston syntyä

Kasvavat markkinat muovittomille puu- ja hirsitaloille

Terveellinen ja ekologinen toteutustapa

Muovittomuuden suosio ylipäätään kasvussa

Rakennustapa sopii koteihin ja vapaa-ajan asuntoihin,
rivitaloksi, päiväkodiksi, hoivakodiksi jne.

Mahdollisuus tilata koti omasta tehtaasta

Rajattomat sisustusvaihtoehdot

Toimii ja työllistää kotimarkkinoilla pohjoismaissa